Japanilaisia makuja jaossa Karu Isakayassa Turussa


"Izakayan perinteitä jatkaen Karussa syödään ja juodaan rennossa ilmapiirissä. Annokset on suunniteltu jaettaviksi koko pöytäseureen tai ainakin hyvien ystävien kesken. Parhaista raaka-aineista käsin tehty ruoka kunnioittaa japanilaista kulttuuria modernilla otteella ja pilke silmäkulmassa.".
Karussa on myös erillinen take away-lista, josta saa tilattua ruoka-annoksia myös kotiin vietäväksi. Koska vierailin Karussa ensimmäistä kertaa, päädyimme helppoon ratkaisuun ja valitsimme pidemmät maistelumenut. Menun sisältö vaihtelee päivittäin, joten annoksien suhteen saatte tyytyä vain ihailemaan ja arvailemaan niiden sisältöä.
Menun alkuun simpukoita

Annosten jakamisessakaan ei syntynyt riitaa, kun tarjolle tuotiin parillinen määrä eri ruokalajeja. Nämä annokset sisälsivät mm. paistettua voikalaa sekä lohta ja avokadowasabicremeä.
 
Paljon hyvää jaettavaksi.Seuraavaksi pöytään tuotiin lihaa. Karun teriyaki ribsit maistuivat molemmille, myös muissa kuvan annoksissa oli mukavasti erilaisia makuja. Mausteinen kaalisalaatti ja vasikan poski jäivät mieleen erityisesti.

Seuraavana menussa vuorossa sushilajitelma, jota molemmat odotimme. Mielellään olisi syönyt enemmänkin.
Myös sashimia sisältyi sushilajitelmaan, lohta, kampasimpukoita ja tiikeriravun pyrstöjä. Nigireissä mm. lohta, siikaa, avokadoa ja grillattua lohta majoneesilla ja ruohosipulilla.


Jälkiruoaksi oli tarjolla "tasting plate", joka sisälsi Karun A'la carte listan molempia jälkiruokia. Punajuurisuklaakakku ja itsetehdyt vaahtokarkit saivat täydet pisteet ja raikas passionhedelmä-juustokakku sopi suklaakakun rinnalle loistavasti.
Menu oli kaikenkaikkiaan onnistunut ja siskon kanssa ruokien yhdessä jakaminen mitä parhainta. Tosin siskon kanssa saa olla aina tarkkana, että molemmat varmasti saavat yhtä isot palat ja annokset... Karu Isakaya on ravintolana todella pieni ja pöytävaraus enemmän kuin suositeltavaa. Tunnelma onkin melko tiivis ja palvelusta ei jäänyt erityisen lämmintä mielikuvaa. Viinilista on Karu Isakayassa tarkkaan harkittu ja laaja, vaikka me emme siihen syvemmin paneutuneetkaan. Maistelumenu oli hyvä tapa tutustua Karun tarjontaan, mutta ensi kerralla kokoan menun itse listalta tai tilaan sushia kotiinvietäväksi.
Kotona odotti tietysti jälkkärin jälkkärit. 3 kaverin jäätelön korvapuustijäätelöä, joka uusimpana makuna osoittautui aivan mielettömän hyväksi. Korvapuustin makuiselta jäätelöltä tuskin muuta osasikaan odottaa. Lisäksi Helsinkiläisen Goodion raakasuklaata ja tummaa luomusuklaata. Molemmat valikoituivat mukaan mielettömän kauniiden pakkausten ansiosta.

Ja tietenkin juustoa ja kuorrutettuja pähkinöitä ja hedelmiä


Kommentit

  1. Olitko viikonloppuna Tallinnassa? Mietin, olen joskus katsonut ravintolasuosituksia tästä blogista ja mietin, että olitkohan se sinä sellaisen tosi pitkän miehen kanssa syömässä samassa ravintolassa kuin me? :)

    VastaaPoista
  2. Joo olin! Eli hyvin mahdollista :) Kiva kuulla, että oot löytänyt vinkkejä ja että oltiin päädytty vielä valitsemaan sama ravintola Tallinnassa! Kun taas saan aikaa järjestettyä, palaan tänne blogiin uusien postauksien kanssa. Sieltä Tallinnastakin riittäisi kerrottavaa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit