Kesän odotetuin päivä ja kokkailua Turussa


Ja ei, en kyllästy Jymyn jäätelöihin. Olen nyt ostanut oikeastaan vain lakritsia ja vaniljaa viimeaikoina. Saloniemen juustolan juustot ovat tulleet tutuiksi jo siitä asti, kun niitä olen kaupassa nähnyt. Porin REKO-ringissäkin myydään näitä juustoja. Hyviä ovat, kuten esimerkiksi tämänkertainen "kutun vetajuusto Ensilempi".

Makoisaa snäksiä, jogurtilla päällystettyjä pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä.

Kesän odotetuin päivä - Robinin keikka Porisperessä. Lavalla nähtiin myös Elastinen ja Samuli Edelman.

Piirasta piknik-evääksi. Täytteenä juustoa, paprikaa ja naudanpaistia.

Upean näköistä raakasuklaata gojimarjoilla.
 

Viikonloppu Turussa. Illallinen siskon kanssa.
Stockmannin juustotiskiltä saa aina loistavaa palvelua. Tällä kertaa pyysin uusia ja yllättäviä makuja ja niitä maisteltiin yhdessä myyjän kanssa. Uusia ja vanhojakin nappivalintoja päätyi meidän pöytäämme taas kerran.
Karitsan sisäfilettä kaalihöystöllä ja valkosipulijuustokastikkeella.
Kotimainen kaali on muuten nyt parhaimmillaan ja ehdottoman helppo arkiruoka on esim. kaalilaatikko! Keitä riisit ja kaalit ja paista jauheliha. Kaikki uuniin samaan vuokaan veden/maidon, siirapin ja mausteiden kanssa. Kannattaa koittaa myös lisätä juustoa, ruokakermaa, munamaitoa... Mitä keksiikään kaapista yhdistää!
Stockmannin valikoimista belgialaisia suklaakuppeja. Olen vastaavia konvehteja ostanut aiemmin mm. Turussa sijaitsevasta Bean Bar-nimisestä kahvilasta, joka myy myös konvehteja.

Hyvältä näyttää ja hyviä olivat. Eivät nousseet omien suosikkikonvehtien kärkeen, mutta upea pakkaus ja ulkonäkö! Ja uusia makuja, suosittelen!
Ja nyt löytyi myös haastaja Jymyn lakritsijäätelölle. Jo ennaltaan tutun 3 Kaverin Jäätelön uudet maut Lakritsi ja Korvapuusti pääsivät (vihdoin) meidän jälkiruuiksi. Ja täytyy kyllä (taas) hehkuttaa näitä 3 Kaverin jäätelöitä.
 
Jälkkärit


Karamelli-täytteellä varusteltu konvehti.

Kommentit

Suositut tekstit