Parasta Porissa

Edellisellä viikolla Pori tarjosi parastaan, sillä käynnissä oli Pori Jazz-festivaali ja SuomiAreena- tapahtuma. Ihanaa saada edes kerran vuodessa koko kaupunkiin eloa, kun koko Pori täyttyy ihmisistä ja tapahtumista. Kesäporissa viihtyy, vaikkakin töitä tehdessä. Pori tuntuu edelleen kotikaupungilta, vaikka olen ehtinyt asua Turussa jo kolme vuotta. Toisaalta Turkuun palaa taas mielellään syksyllä, ja perhettä ja porilaisia pääsee taas moikkaamaan viikonloppuisin ja lomilla, kun Pori-ikävä iskee.

Jazzailemaan!
Sortsit päälle vaikkei sortsikelejä olekkaan.
Jasun mansikka-sacherkakku oli yhtä hyvää, kuin miltä näyttääkin
Etelärannassa sijaitsevalle jazzkadulle oli tänä vuonna saatu maailmanpyörä ja päästiin ihailemaan Poria yläilmoista.
Nyt kun vihdoin saa tuoretta kotimaista mansikkaa, niin siitä pitää nauttia! Joka päivä on haettava muutama litra ja aamuksi säästän aina puuron päälle. Kuvassa suklaapuddingia mansikoilla, Domino-keksimuruilla ja Pätkismuruilla.

Mummun synttäreitä juhlistamassa. Ja parhaat ruuat tulevat tietenkin mummun uunista ja hellalta, jotka jäivät kuitenkin kuvaamatta tällä kertaa.

Ja tietenkin myös juustoja

Kesän ehdoton herkku on perinteinen mansikka-kermakakku. Lisäksi kuvassa mustikkapiirakkaa ja juustopiirasta, joka mielestäni sopii niin suolaisen kuin makeankin kanssa.

Jes! Nyt myös meidän luottokaupasta eli Prisma Mikkolasta saa Jymyn lakritsijäätelöä. Lakritsin ystävälle maistuu, varsinkin kun maku on aidosta lakritsijuuresta. Mansikoiden kanssa pitää olla tietenkin vaniljaa.
Harmi vaan, että nämä purkit ovat aivan liian äkkiä tyhjät :)
Torstaina päätimme mennä testaamaan nepalilaista ravintola Yak&Yeti :a (Yrjönkatu 7). Varsinkin lounasta olin kuullut kehuttavan ja paikka olikin täynnä ihmisiä kun tulimme. Tietenkin käynnissä oleva festivaali ja sijainti aivan jazz-kadun läheisyydessä vaikuttivat varmasti. Saatiin pöytä ja laajasta listasta valitsimme kaikki erilaiset annokset, joita sitten saatiin syödä ja maistella yhdessä. Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä, ja ei siinä ruuassakaan ollut moittimista! Mielelläni palaan tänne, vaikkapa lounaan merkeissä.

Yeti Special piti sisällään marinoitua kananrintaa, lampaan sisäfilettä ja jättikatkarapuja sipulilla, tomaatilla, paprikalla ja inkiväärillä. Annos oli melko tulinen, jota naan-leipä, riisi ja raita-kastike tasapainottivat hyvin. Toinen annos oli Lamb Rogan Josh, jossa oli haudutettua lammasta melko miedosti valkosipulisessa jogurtti-chili-kastikkeessa. Lisäksi valitsimme annoksen lampaan sisäfilettä Lamb Tikkaa, joka ei näy kuvassa. Ruokaa oli riittävästi ja raita-kastikettakin saatiin pyydettäessä lisää. Jälkiruuat päätimme tällä kertaa nauttia jazzkadulla, vaikka listan jälkkärit kuulostivatkin houkuttelevilta.

Matkalla jazzkadulle.
Jätskit jazzkadulla.
Siskostani on tulossa syksyllä tamperelainen, joten maistoimme jo ennakkoon paikallista jäätelöä
Tampereen jäätelötehtaan kioskista.
Taas saa olla hirmu ylpeä tästä superpikkusiskosta, joka pääsee nyt myös aloittamaan omat yliopisto-opintonsa.

Perjantaina ennen jazzailua nautittiin ehdotonta lemppariani, jos puhutaan salaateista. Grillattua kanaa, brie-juustoa, tuoreita mansikoita, grillattua päärynää ja hunajamelonia balsamicokastikkeella.
Juustotarjottimelle olin valinnut tällä kertaa Bougon buche fleur-vuohenjuustoa, joka ainakin itselle oli muistaakseni uusi tuttavuus, ja hyvä olikin! Lisäksi Herkkujuustolan Heidi-valkohomejuustoa. Salaatissa käytimme Coeur de Lionin brie-juustoa.
Brie-juusto ja mansikka = paras yhdistelmä.
Porilaisen Ullan Pakarin kakot ja sämpylät ovat ehdottomia suosikkejani. Turustakin saa niitä ainakin kauppahallista ja täältä Porista hallin lisäksi miltei jokaisesta kaupasta.

Jos brie-juusto ja mansikka yhdistelmä on parasta, niin tämä on ainakin toiseksi parasta. Pannulla paistettu leipäjuusto on helppo jälkkäri, kun lisäksi ei tarvita kuin hilloa ja/tai jäätelöä. Juuston voi paahtaa nopeasti myös uunissa tai grillata. Pannullakin riittää muutama minuutti molemmin puolin. Pannulle olen lisännyt usein lisäksi kermaa ja/tai hunajaa paiston aikana. Lakkahilloa odotellessa mentiin tällä kertaa mansikkaisella linjalla. Ja suklaata kylkeen!

Jazzlauantain tortillajuhlat. Evelle kiitos mielettömän hyvästä guacamolesta ja salsasta.
Ja Evelle kiitos myös tästä mansikka-suklaapavlovasta. Nam!

Sunnuntain ruokasuunnitelmat eivät menneet ihan odotusten mukaan. Tarkoituksena oli suunnata uuteen hampparimestaan Blind Burgeriin. Sinne päästyämme kuitenkin kerrottiin, että olivat juuri alkaneet siivota keittiötä. Vähän jo etukäteen harmittelin kunnollisten aukioloaikojen puutetta ja meiltä jäi hampparit testaamatta. Noh, ajoimme jazzkadulle ajatuksena saada hampurilaiset sieltä. Ja tietenkin ruokakojuja pakkailtiin jo autoihin, ja niin jäätiin taas ilman hamppareita. Nälästä vihaisina marssimme sitten lopulta pizzalle. Hyvä mieli tuli viimeistään kun pääsi kotiin leffaeväiden kimppuun.
Enemmän suklaata, parempi mieli

Kommentit

  1. Nämä sun ruuat näyttää aina niin superherkullisilta! Pakko kokeilla heti tuota mansikkasuklaapudding-jälkkäriä :) Mistä olet muuten löytänyt tuon valkoisen takin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo pitäisi yrittää muistaa ottaa kuvia muistakin helpoista jälkkäreistä/välipaloista mitä teen, ja lisäillä tänne! Valkosen takin löysin jo alkukeväästä Hennesiltä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit