Pakko palata uudelleen - Ravintola Kaskis

Tiistaina oli aihetta juhlaan. Olin saanut kandityöni kansiin ja kävin palauttamassa sen koululla. Yksi etappi on siis nyt saatu päätökseen opintojen osalta ja seuraavaksi jatkan maisteriopintojen parissa. Ystäväni Roosa valmistui tiistaina insinööriksi ja mikä olisikaan ollut parempi tapa päästä juhlistamaan tätä, kuin päästä uudelleen nauttimaan Kaskiksen mielettömistä mauista.

Kaskiksen menu oli sopivasti juuri vaihtunut, joten pääsin nauttimaan eri menusta kuin edelliskerralla. Uusia makuja oli siis onneksi tiedossa, vaikka edellisen menunkin olisi mielellään nauttinut uudelleen.
Johtamisen ja organisoinnin kandityö painotuoreena.
Uusi menu starttasi mielettömän kauniilla annoksella.
Sokerisuolattua siikaa, savusiikaa ja ruohosipulikastiketta.
Perunaletuista pidettiin erityisesti.
Kuva ei anna kunniaa tälle annokselle.
Parsaa Kaskis, quinoaa ja oliivia.
Itse en oliiveista niin välitä, ja siksi tämä ei kuulunut suosikkeihini.
Kevyt annos joka yllättäen tarjoiltiin lusikalla syötäväksi.
Seuraavana Kaskiskebab, jogurttikastiketta.
Kaskiksen omatekemä kebabannos oli säilytetty edellisestä menusta.
Hyvä niin, sillä tämä oli (edelleen) aivan mielettömän maukas.
Saisipa tälläisiä grilleiltä...

Paistettua kuhaa, varhaisperunaa ja tillihollandaise.
Yksi suosikeistamme. Muusi ja kastike erityisen maukkaita
ja kuhassa oli kunnolla makua.
Ei parempaa tapaa viettää tiistai-iltaa.
Menun viides annos. Lemppari!
Viimeisenä lämpimänä ruokana haudutettua karitsanniskaa ja lakritsakastiketta. Tämä annos oli mielestäni edelliseltä ruokalistalta, ja se ei onneksi viime kerralla kuulunut nauttimaani menuun. Lisäksi varhaisperunaa ja kevätsipulia.
Valitettavasti en voi enää edes muistaa kaikkea sitä, mitä tämän ja muiden annosten kerrottiin vielä lisäksi sisältävän. Nämä annokset on vain päästämä kokemaan itse!
Jälkiruokana Kaskiksen raparperipiirakkaa.
Raikas annos, olisi mielellään saanut olla isompi.
Lisäksi menun alkuun saimme keittiön tervehdyksenä kukkakaalikeittoa ja myöhemmin mielettömän maukkaita briosseja, joissa ei oltu säästelty voin määrässä. Nam!
Kolmatta kertaa odotellessa...
 <a href="http://www.bloglovin.com/blog/14002415/?claim=xbswuh8wqkf">Follow my blog with Bloglovin</a>

Kommentit

Suositut tekstit